Seuran parhaat hiihtosuunnistajat mitaleille Evolla

31.1.2025

Hiihtosuunnistuksen aluemestaruuskisoissa 26. tammikuuta Hämeenlinnan Evolla nähtiin tiukkaa kilpailua, kun suunnistajat kamppailivat mestaruuksista kohtuullisen kosteissa olosuhteissa.

Evolla kilpaili reilut 300 suunnistajaa Hauhon Sisun järjestämissä pitkän matkan mestaruuskisoissa.

Kilpailumaasto oli pääosin matalapiirteistä kangasmaastoa pienin korkeuseroin,
sisältäen silti lyhyitä vauhdikkaita laskuja. Ratamestari oli laatinut tarkkoja ja vaativia kartanlukuvälejä sekä vauhdikkaita reitinvalintavälejä.Yöllisen vesisateen jäljiltä maasto oli märkää, mutta lunta oli kuitenkin vajaat 20 cm. Kisamaastoa halkoneet tiet olivat pääosin kiellettyjä ja sallitutkin pätkät olivat peilijäällä. Pisimmät rastivälit olivat parin kilometrin pituisia ja niissä olikin suunnittelemista, että löysi sujuvan ja nopean reitin. Ja sen toteuttamisessa piti olla todella tarkkana. 

Jesse kommentoi kisan olosuhteita: "Oli haastavaa ja vaikka urat oli pohjustettu hyvin, kosteissa oloissa ne olivat kuitenkin vähän pehmeitä. Rata oli reilut kymmenen kilometriä pitkä ja siinä oli sopivasti pitkiä välejä ja toisaalta lyhyitä välejä tiheillä syheriköillä. Kisa aluemestaruudesta oli tiukka tutun leirikaverin kanssa, mutta kisan loppupuolella pitkähköllä rastivälillä onnistuin tekemään ratkaisevan eron."

Rasti-Vihdin mitalistit kisassa

1. sija:
Jesse Marjoniemi, sarjassa H15
Joona Eskelinen, sarjassa H45
Jouni Moisander, sarjassa H70
 

Pronssia:
Jaana Marjoniemi, sarjassa D55
Martti Leppälä, sarjassa H 65

 

Lisätietoa kisasta Hauhon Sisun sivuilla.