SUUNNISTUSKOULU 2022


  • Tiivis kolmen kerran suunnistuskoulu aloitteleville suunnistajille  pidettiin huhti-toukokuussa. Mukana oli runsaasti uusia suunnistajia. Isommat osallistuivat itsenäisesti, pienemmillä oli vanhempia ja isovanhempia mukana tutustumassa suunnistukseen.
  • Harrastusta voi jatkaa seuran jäsenille tarkoitetun junnujen toimintaryhmän mukana. Kesäkaudella junnuryhmä kokoontuu pääasiassa keskiviikkorastien yhteydessä. Keskiviikkorastit ovat avoimia kaikille, joten niillä voi toki käydä myös muuten vaikka koko perheen voimalla. 
  • Lisätietoa junnuryhmästä saa Markelta, Marke.Telila@rasti-vihti.fi ja kuntorastikalenterista löytää tietoa keskiviikkorasteista.


Suunnistuskoulu kevät 2022

STARTTI-ryhmä

  • tarkoitettu aloitteleville lapsille ja nuorille
  • alle kouluikäiset lapset osallistuvat kurssille oman aikuisen seurassa
  • kurssin hinta on 20 €/lapsi
  • kurssin jälkeen voi liittyä seuran jäseneksi ja tulla mukaan junnuryhmään



PERHESUUNNISTUSKOULU

  • voi osallistua koko perhe 
  • kurssin hinta on 30 €/perhe
  • kurssin jälkeen perhe voi liittyä seuraan ja harrastaa suunnistusta omatoimisesti esim. käymällä kuntorasteilla tai lapsi voi liittyä junnuryhmään




Milloin ja missä?

  • ma 25.4. klo 18-19 Nummelanharju (kokoontuminen hiihtomajalla)
  • ma 2.5. klo 18-19 Nummelanharju (tai muu paikka Nummelassa)
  • ke 11.5. klo 18-19 Otalampi


Suunnistuskoulu maksetaan Rasti-Vihdin tilille:

 FI81 5297 0020 2258 85

Viestikenttään: startti-ryhmä/perhesuunnistuskoulu, osallistujien nimet



Ilmoittautuminen ja muuta infoa?

Ilmoittautuminen seuraavan linkin kautta: 

https://forms.gle/CvPomuF9Ry9vxtgd7


Lisätietoja voi kysellä sähköpostitse tai puhelimitse suunnistuskoulun vastaavalta; Marke Telilä, marke.telila@rasti-vihti.fi, p. 0400-794557 (puhelut VAIN virka-ajan ulkopuolella)